(25.2.2010) Markku tuomarina – omin sanoin!
EROTUOMARITOIMINTAA ”PÄHKINÄNKUORESSA”
Elettiin vuotta 1976 ja sen kevättä kun marssin jalkapalloerotuomareiden peruskurssille Seinäjoen Kaupungintalolle. Kipinä tähän päätökseen syntyi alkuvuoden harjoituspelissä Lyseon kentällä.
Olin vuodenvaihteessa vaihtanut seuraa Sisusta Törnävän Pallo-55:een ja pelasimme harjoitusottelua Lyseon kentällä Lapuan Työväen Urheilijoita(LTU)vastaan. Pelasin hyökkäyksessä tässä ottelussa ja Erotuomarikerhon silloinen sihteeri Jussi Kivimäki toimi toisena rajamiehenä tässä ottelussa. En ollut tyytyväinen Jussin paitsioliputuksiin ja protestoin näytöistä hänelle. Tähän Jussi tokaisi, että ”tervetuloa peruskurssille ensi viikolla niin siellä tämä paitsioasiakin selvitetään”. Minä heitin sitten tähän että ”saat olla varma, sinne ilmestytään!”.
Eli tästä se lähti käyntiin tämä erotuomarihomma. Kun vielä Sisukin oli heittänyt päälleni karanteenimaksun niin pelihommat jäivät siihen. Itse asiassa pelitaitoni olivatkin keskinkertaisen alapuolella eikä taitotaso olisi varmaankaan riittänyt III-divisioonaa ylemmäksi. Peliaikojen parhaaksi muistoksi jäi pelaaminen Sisun A-nuorten mestaruussarjajoukkueessa. Sisu oli Seinäjoen ensimmäinen jalkapallon mestaruussarjatasolla pelannut joukkue.
PERUSKURSSI
Huhtikuulla 1976 marssittiin sitten sinne peruskurssille Kaupungintalon kerhohuoneelle. Samalla kurssilla oli mukana ainakin Kari Luomala, Juhani Prusti ja Matti Kekola.
Kouluttajina toimivat silloinen liittovastaava Arvo Jokinen Vaasasta ja apuna hänellä oli Teuvo Pelkonen, Kalervo Katila ja Kalle Mäkynen.
Heti keväällä tuli muutamia ns. koeotteluja ja sitten nuorten pelien tuomarointia pitkin kautta.
Tähän aikaan IV-divisioona(nyk. Nelonen)oli Palloliiton sarja ja ensimmäinen virallinen Liiton tehtäväni olikin Vöyrillä jossa pelasivat VöråIF ja Lapuan Virkiä. Tämä ottelu on jäänyt mieleeni kun ennen ottelua pidettiin pitkä hiljainen hetki Lapuan Patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden uhrien muistoksi.
Kleemolan Matin Ladalla porskutimme Vöyrille ja Matti tuomitsi ottelun. ”Oppi-isäni” Jussi Kivimäki toimi toisena rajamiehenä ja minä toisena. Sitä en muista kuinka ottelu päättyi mutta hengissä selvittiin.
ENSIMMÄISET TEHTÄVÄT SARJOITTAIN EROTUOMARINA:
- IV-divisioona, Lapua 19.06.1977 Virkiä-MaIF 5-0
- III-divisioona, Vaasa 28.05.1978 BK-48-HuuRe 2-1
- II-divisioona, Rauma 21.05.1981 RPallo-NoPy 2-1, rajamiehet Pentti Levola ja Raimo Stenvall Porista.
- I-divisioona, Pietarsaari 24.08.1989 Jaro-FinnPa 3-1, rajamiehet Kari Koskela ja Kurt Byggmästar Pietarsaaresta.
- Veikkausliiga, Pietarsaari 22.09.1991 Jaro-OTP 1-0,rajamiehet Ulf Rusk Vaasa ja Kari Haapala
Ensimmäinen rajamiestehtävä Liigassa(silloin Mestaruussarja) Seinäjoella ottelussa
Sepsi-78 – KuPS 5-1. Ottelun tuomitsi Tapani Sahlström Oulusta, toisena rajalla oli Kalervo Katila. Tarkkailija: Raimo Vaisto.
Sarjojen nimikkeet on myöhemmin muuttuneet. ”Divari”-nimet jäi pois ja sarjat ovat nykyään Nelonen, Kolmonen, Kakkonen, Ykkönen.
- Liigaottelut erotuomarina 43 kpl
- Ykkösen otteluja 45 kpl
- Kakkosen otteluja 37 kpl
- Valioerotuomarina 1991 – 1997
Pidin välivuodet 1984-1985. Vuonna 1986 tulin taas mukaan ja aloitin Kolmosen tuomarina.
Kansainvälisiä erotuomaritehtäviä 25 kpl joista suurin osa avustavan tehtävissä.
Ensimmäinen kansainvälinen ottelu 17.08.1982 Vaasassa rajamiehenä Ruotsi-Suomi Pojat U18.Viimeinen 06.07.1996. Armenia-Israel, U21 olympiakarsintaa. Tässä olin Nelosmiehenä.
Ensimmäiset FIFA avustavat nimettiin 1991. Tässä ryhmässä olin mukana 1992-1993. Kun minut nimettiin Liigatuomariksi kaudelle 1994 niin jouduin luopumaan FIFA-avustavan tehtävistä koska FIFA ei hyväksynyt yhtälöä viheltää liigaa ja liputtaa Kv.-otteluissa.
HALLINTOTEHTÄVÄT:
SPL:n Vaasan Piirin piirihallituksessa olin kaksi kautta ja toimin Piirin varapuheenjohtajana.
Erotuomarivaliokunnassa yhdeksän kautta. Piirikouluttajana, kerhokouluttajana, aluekouluttajana, aluetarkkailijana, paikkakuntatarkkailijana ja valiotarkkailijana eri vuosina yhdessä ja erikseen.
Palloliiton kykytarkkailijana toimin viisi kautta yhdessä helsinkiläisen Ari Nybergin.
Toimenkuvaan kuului uusien erotuomareiden rekrytointi ympäri Suomen. Pohjola-Cup oli sitten yksi valintapaikka jossa erotuomarit antoivat näyttöjään osaamisestaan.
Erotuomarikerhon johtokunnassa seuraavasti:
Johtokunnan jäsen 1977 – 1980
Kerhomestarina 1981 – 1982
Sihteeri-rahastonhoitajana 1983 – 1984
Puheenjohtajana 1985 – 1993
Rahastonhoitajana 1994 – 2009
MUUTA:
80-luvulla jääpallo heräili uuden tekojään myötä henkiin myös seinäjoella. Yhden illan peruskurssin jälkeen tuomitsimmekin Koskisen Pekan kanssa seinäjoella Suomen upin turnauksessa jossa oli mukana suomen jääpallohuiput. Kouluttajana oli Eero ”Bonde” Aho ja Kyösti Manninen Helsingistä.
Jääpallon Bändyliigan otteluja kertyi linjatuomarina neljä ja Porin SM-turnauksessa kaksi päätuomarina. Ykkösen pelejä kertyi kaikkiaan 11 päätuomarina Vaasa-Seinäjoki välillä.
Kaukalopalloa tuomaroin kolme kautta.
Sellainenkin harvinaisuus on 70-luvulta kun tuomitsin perussarjan koripallo-ottelun SMJ-Onnelliset yksin kun otteluun määrätty kaksikko ei saapunut paikalle. Itse olin tullut paikalle katsojaksi. Peli oli varsin värikäs. Voi sitä isojen miesten marinaa. SMJ:n joukkue koostui lähes täysin silloisesta mestaruussarjan pesäpallojoukkueesta kun taas Onnellisissa pelasi vanhoja jalkapallokettuja. No, hengissä selvittiin tästä.
Jääkiekko oli alkujaan ykköslajini ja pelasin sekä Salpassa että SK-V:ssä maakuntasarjatasol-la. Jääkiekko loppui seinäjoella 60-luvun lopulla ei rahan takia vaan vetäjien puutteeseen.
Jääkiekko heräsi uudelleen henkiin 1979 ja olin itse perustamassa uutta seuraa S-kiekkoa.
S-kiekossa toimin rahastonhoitajana 4 vuotta. Samoin juniorivalmentajana neljä vuotta. Tuomisin jääkiekkoa myös Kolmosen tasolla linjurina ja nuorten sarjoissa päätuomarin.
Värikkäin aika S-kiekossa oli se kun toimin edustusjoukkueen joukkueenjohtajana viisi vuotta.
Olimme silloin vähällä nousta Ykköseen eli nykyiseen Mestikseen.
Paljon on värikkäitä muistoja harrastusten parissa. Niistä voisi rakentaa vaikkapa kirjan.
Tässäpä tämä lyhykäisyydessään…..
Seinäjoki 12.01.2010.
Markku Rauman
erotuomaritoimintaa vuodesta 1976











helmikuu 26th, 2010 at 11:41
Terve erotuomariveteraani
Heti tähän alkuun vilpittömät onnitteluni kohdallesi osuneesta huomionosoituksesta. Kunniapuheenjohtajuus ei ole mikä tahansa sellainen, ei velvoite, ei armopala ja vielä vähemmän muodollisuus. Sen eteen olet joutunut tekemään paljon erotuomarihenkistä työtä, olemaan monessa mukana, rajoittamaan omaa henkilökohtaista vapaa-aikaasi, antamaan pois osan omasta itsestäsi ja joskus jopa uhrautumaan jonkin muun sinulle tärkeän asian kustannuksella. Kunniapuheenjohtajuus on asia, jota voit syystä pitää ansaittuna ja olla lievästi omahyväisenä ylpeä siitä. Uskon, että ne jotka ovat asiasta päättäneet, hekin ovat ylpeitä saadessaan pitää sinua yhtenä joukostaan.
Tieto huomioimisestasi lämmitti myös minua, olemmehan me aikanaan kulkeneet jonkun matkaa yhdessä – yhteisiä kokemuksia, ajatustenvaihtoa ja mielipiteitä elämästä, uskaltaisinko tässä yhteydessä sanoa, että kanssakäymisemme on luonut pintaa syvemmän kuvan ihmisestä. Tämä ei mielestäni ole aivan yleistä erotuomaripiireissä, sanomme, että tunnemme toisemme, kun oikeampi ilmaisu olisi, että tiedän hänet.
Hyvää erotuomarihenkistä jatkoa sinulle joviaalina ihmisenä ja kunniapuheenjohtajana.
Talvisin terveisin lumihankien keskeltä, Kajtsu
helmikuu 26th, 2010 at 13:46
Onnitelut myöskin Ahvenanmaalta. Kiitos oikein paljon hyvästä yhteistyöstä. Toivon samalla että jatkat erotuomariperheessä.
Myöskin Ahvenanmaalla on lunta.
Terv
Anders Mattsson
Erotuomarivaliokunnan puheenjohtaja
helmikuu 26th, 2010 at 20:34
Onnea Markku! Monet taistot on yhdessä koettu. Olet aina ollut rehellinen Pohjalainen Tuomari, isoilla kirjaimilla.Toivoisin jatkossa, että jaksaisit viedä Pohjalaista erotuomariutta paussin jälkeen eteenpäin.tv. “punakortti” pohjoisesta
helmikuu 27th, 2010 at 11:37
Onnea Isälle:)
Terveisin täältä kaukaa maailmalta: Emma, Anu ja Jaakko
maaliskuu 10th, 2010 at 18:45
Moi Markku
Täytyy onnitella myös erotuomarikerhoasi , ovat tehneet hienon
valinnan! Monet kurssit ja muutamat matsitkin on tsempattu,
päällimäisenä mielessä Pietarsaaressa karsinta matsi mestaruus-
sarjaan pääsystä FF Jaro-KPV ja vuosi oli 1990
Mukavaa kesän odotusta ja toivotaan , ettei hukuta kun nuo lumet
alkavat joskus sulaa. t.Rane